torstai 11. lokakuuta 2012

Vihdoin ne ovat täällä!

"Sä oot saanut jonkun paketin," totesi poikaystäväni eräänä päivänä, kun tulin töistä kotiin. Olin edellisellä viikolla tilannut erilaisia korutarvikkeita, ja nyt ne olivat vihdoin tulleet! En ole ennen eläessäni tehnyt koruja, enkä oikeastaan edes tiedä mistä ajatus siihen lähti. Samapa tuo, pääasia että lähti! Olen jo pitkään halunnut jonkun harrastuksen, mutta en ole halunnut jättää koiraani yksin työpäivän jälkeen. Tämä on aivan loistavaa, sillä voin tehdä tätä täällä, kotonani, koiran nukkuessa sylissä!

Mistäkö tulee nimitys Ninnin korunurkka? Noh. Tein koruja muutaman päivän keittiön pöydän ääressä, mutta poikaystävältäni tuli jämäkkä toive, että pöytä tulisi siirtää nurkkaan pois tieltä mikäli aion siinä harrastaa. Joten siirsin. Nyt minulla on ihan oma korupaja keittiön nurkassa!

Olen nyt tehnyt muutamat ensimmäiset korut. Rannekoruja ja kahdet korvakorut. Ensimmäiset tuotokseni menivät äidilleni syntymäpäivälahjaksi. Seuraavat hän otti itse sen kummemmin kyselemättä. Kiva kun tykkäsi! Yritän sen verran vielä lainata näitä ensimmäisiä koruja, jotta saisin otettua niistä valokuvat - haluan nähdä miten edistyn!

Tässä kaksi rannekorua, jotka tein tänään:




En suinkaan oleta, että kukaan haluaisi tekeleitäni ostaa, mutta mikäli joku mielenhäiriössään pitää näitä kauniina, pistän mielelläni postiin pientä korvausta vastaan. Mieluusti myös teen koruja toiveiden mukaan! Pääsääntöisesti kuitenkin pidän blogia omaksi ilokseni ja seuratakseni omaa oppimistani ja kädentaitoni kehittymistä.

Neuvoja ja vinkkejä otan mieluusti vastaan!

2 kommenttia: