tiistai 16. lokakuuta 2012

Voi ei, tein sen taas!

Okei, ensimmäinen ongelma korujen tekemisessä on nyt tullut vastaan. En nimittäin kykene käyttämään helmiä loppuun ennen kuin jo ostan uusia! Tilasin pari päivää sitten taas uuden erän helmiä, vaikka edellisiäkin on runsaasti jäljellä. O-ou.

Toinen ongelma lienee se, etten tiedä mitä teen kaikille näille koruille! Annan niitä lahjaksi seuraavat 100 vuotta?

"Hyvää joulua!"
"Ai, taas rannekoru, no kiitos.."

Toisaalta tuntuu hyvältä katsella omia tekeleitään ja miettiä, että Minä olen tehnyt nämä, aivan itse. Kai se luo jonkinlaista onnistumisen tunnetta.

En ole sopinut täksi illaksi mitään tekemistä, sillä haluan istahtaa alas ja tehdä lisää koruja. Olen tehnyt vasta yhden kaulakorun, joten se voisi olla seuraava projekti. Myös korvakorujen tekemistä voisi kokeilla - olen tehnyt kahdet mutta en ollut niihin järin tyytyväinen.

Opeteltavaa on vielä paljon! Eniten tulee varmaan kehittymään värisilmä - mikä sopii minkäkin kanssa. Toisaalta taas tähän mennessä tekemäni korut ovat noudattaneet hyvin samaa linjaa tyyliltäänkin, joten siinäkin haluaisin kehittyä. Olisi mukavaa, kun osaisi tehdä hyvin monipuolisia koruja.

Hauskinta tässä lienee se, etten ole koskaan ollut taitava käsistäni. Koulussa en koskaan saanut patalappua näyttämään patalapulta, tyynyliinaa tyynyliinalta, huivia huivilta... Teini-ikäisenä aloitin kotonakin monta virkkuutyötä, tavoitteenani kaulahuivi, mutta ne jäivät aina kesken koska työn tulos ei miellyttänyt silmääni.

Toivottavasti muutos on hyvään suuntaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti